Julkisivun mallinnus ja kuntotutkimus

Steniuksentie 28, Helsinki

Suoritetut toimet:

Kiinteistö, johon mallinnus ja läntisen julkisivun visuaalinen kuntotutkimus suoritettiin, sijaitsee Etelä-Haagassa Huopalahden juna-aseman läheisyydessä. Mallinnus suoritettiin 20.6.2019, jolloin kuvausolosuhteet olivat optimaaliset: keli oli aurinkoinen ja päivä oli kirkas. Kiinteistön eteläinen ja läntinen julkisivu altistuvat eniten auringonpaisteelle. Lisäksi kiinteistö on päädyistään kiinni toisissa kiinteistöissä, jotka ovat erikorkuisia, joten päätyjulkisivujen kuntotutkimusta ei voida suorittaa perinteisin menetelmin.

Kiinteistö on valmistunut vuonna 1957 ja sen julkisivut ovat alkuperäiset. Vesikatto on uusittu vuonna 2017. Julkisivun mallinnus suoritettiin Asunto-osakeyhtiön hallituksen tilauksesta. Julkisivussa on havaittavissa pinnoitteen kulumaa ja yksittäisiä halkeamia jo maantasalta silmämääräisesti tarkasteltaessa. Dronen avulla päästiin tekemään julkisivun mallinnus ja kunnon kartoitus myös niistä paikoista, joihin perinteisillä menetelmillä ei päästä ja joita ei silmämääräisesti pysty maantasalta tai parvekkeilta havaitsemaan.

MALLINNUS

3D-malli ja huomionarvoisimmat havainnot

  • Malli ei tue Internet Explorer -selainta. Suosittelemme Chromen, Firefoxin tai Safarin käyttöä.
  • Klikkaa toisto-nappulaa aloittaaksesi. Mallin latautuminen saattaa kestää hetken riippuen laitteestasi ja internetyhteydestäsi.
  • Malli-ikkunan oikeasta alakulmasta painamalla pääset koko näytön tilaan.
  • Hiiren vasemmalla napilla voit käännnellä ja hiiren oikealla siirrellä näkymää. Kääntelyn keskipistettä voi vaihtaa tuplaklikkaamalla haluttua kohtaa mallissa. Hiiren rullalla zoomataan.

Kohteen kuvaukset suoritettiin 20.6.2019. Kohde kuvattiin kauttaaltaan dronella ilmasta käsin. Valokuvien pohjalta luotiin fotogrammetrinen 3D-malli. Lisäksi mallista otettiin ortografiset julkisivukuvat rakennuksen kahdelta pääjulkisivusta sekä vesikatosta.

3D-mallista on kaksi versiota. Perusversio on samanlaatuinen kuin tällä sivulla oleva malli. HD-versio on raskaampi, mutta tekstuurin tarkkuus on parempi.

Julkisivukuvat

KUNTOTUTKIMUS

Läntisen julkisivun kuntotutkimusraportti

Kohteen läntiselle julkisivulle suoritettiin silmämääräinen kuntotutkimus laaditun fotogrammetrisen 3D-mallin sekä julkisivukuvien avulla. Havaitut vauriot merkittiin julkisivukuvaan vauriokartaksi.

Vauriokartta

Vauriotyypit

Halkeama, tyyppi 1

Tyypin 1 halkeama on selkeä yksittäinen halkeama, jonka aiheuttaja ei ole suoraan havaittavissa. Tässä julkisivussa havaittu yksi ikkunan kulmasta alkava lähes suoraan alaspäin jatkuva halkeama.

Yllä renderöinti 3d-mallista, alla alkuperäinen valokuva.

Halkeama, tyyppi 2

Tyypin 2 halkeama on enemmän verkkomaista pinnassa olevaa halkeilua. Tällaista on havaittavissa rakennuksen kivijalassa.

Yllä renderöinti 3d-mallista, alla alkuperäinen valokuva.

Teräskorroosio

Betonirakenteen teräskorroosio. Parvekkeiden betonielementeissä on havaittavissa melko pitkälle edennyttä teräskorroosiota.

Yllä renderöinti 3d-mallista, alla alkuperäinen valokuva.

Pinnan kuluminen

Yleinen pinnan/pinnoitteen kuluminen, josta lähinnä visuaalista haittaa.

Yllä renderöintejä 3d-mallista, alla alkuperäisiä valokuvia.